sunnuntai, heinäkuu 05, 2009

Vielä keittiöstä


Kiitos kaikille viesteistä edelliseen juttuun - pus pus!! Keittiö jaksaa ilahduttaa minuakin joka kerran, kun puruisen keskikerroksen läpi hiippailen. Tänään aamulla pyyhin laatikot ja kaapit. Sitten leikkelin pilkullista, Claes Ohlssonilta ostamaani söpistä hyllypaperia laatikoiden pohjille. Suorastaan nautinto puuhata tuollaista. Huomenna yritän saada astioita laiteltua laatikoihin, koska tänään olen aivan liian väsynyt siihen. Lähdimme nimittäin jo puolilta päivin Ikeaan syömään ja siitä kaikkiin mahdollisiin rautakauppoihin katsomaan vetimiä (joita ei tietysti löytynyt). Hakusessa olisi ensi sijaisesti kiiltävät, kromiset kupit ja nupit. Viisaammat saa antaa vinkkejä niiden löytymiseen!
Ja yäh, S-marketin kassalla tuntui ällöttävä pieni rusahdus, kun napa kääntyi. Hyi hitsit!


Kuvakimaraa keittiöstä vielä. Jääkaapin koko taisi mietityttää monia. Meillä viilennys on ratkaistu siten, että keittiössä on tuo kaunokainen ja kellarissa piilossa on isompi side-by-side monsterijääkaappi, joka tuo tarvittaessa lisätilaa. Dubaissa meillä oli tuollainen jenkkikaappi ja se riitti aika mukavasti. Eli Smegin yläosa on pakastin. Sinne sopii oikein hyvin ne jätskit ja pakastepizzat.



Mikroaaltouunin halusin nostaa pois tasolta ja mieluusti piiloon. Meidän tarkoitukseen sopivaa kippiovea ei ole millään valmistajalla, joten puuseppä innovoi systeemin itse ja se on älyttömän hyvä. Ovet ovat useimmiten "hissejä", eli nousevat yläkaapin eteen, jolloin ovi on aina suljettava. Veikkaan, että hermo menisi, kun maitopulloralli alkaa syksyllä. Nyt kaapin ovi sujahtaa kaapin sisään ja voi tarvittaessa olla siellä vaikka jatkuvasti.

Kauniista ylälistasta minulla oli kuva ja puuseppä askarteli minulle samanlaisen, koska sellaista ei kaupasta valmiina saa.


Kulmasysteemi on meillä mahdollisimman vähän tilaa vievä. Yleensähän ne ottavat tilaa kulman molemmin puolin ja ovat niitä hyrriä. Tuolla ratkaisulla tilaa ei oteta kuin pituussuunnassa ja toiselta puolelta säästyy tilaa muulle.
Kiireinen viikko tulossa. Ihan vinkkinä, ettei koskaan ikinä kannata missään paljastaa lähisuvussa esiintyviä sairauksia, jos ei halua silmätikuksi. Ei ainakaan diabetestä, verenpainetta ja korkeita kolesteroleja. Minä möläytin kaikki ja sen seurauksena joudun mm. sokerirasitukseen huomenna, voi ällötys! No onneksi aika kauneushoitolassa iltapäivällä korjaa tilannetta.

11 kommenttia:

Nuttula kirjoitti...

Siis oi, tuota teidän keittiötä! Kertakaikkiaan ihana. Ja tuo jääkaappi!!! Oi!

Katja kirjoitti...

Saakos tuota mikron piilotuskaappia "kopioida" tarvittaessa? Tai siis sitä systeemiä, kuulostaa nimittäin tosi kätsyltä.

Possumamma kirjoitti...

Vitsit, että toi jääkaappi on sitten HERKKU!!! Harmi vaan, että noissa pitää aina olla toi saamarin pakastin siinä ylhäällä -ei toivoakaan, että me pärjättäis noin pienellä jk:lla kun ei nykyinenkään riitä:/

Onneksi on olemassa asiansa taitavia puuseppiä:)

On muuten hyvä ratkaisu tuo, että mikrolla on ihan oma hyllynsä -meilläkin nimittäin on samoin, ja ollut tosi kätevää käyttää sitä siinä ihan nenän korkeudella eikä vie sitten tilaa tasolta! Mutta kahvinkeitin onkin sit semmoinen ruma mööpeli, jolle en ole kunnollista paikkaa onnistunut keksimään; se seilaa ihan ympäri keittiötä, kun on AINA tiellä!

PikkuBertta kirjoitti...

Kyllä keittiöstä tulee herkku:oikein odotan,että saat sen valmiiksi ja laitat kuvia.Muistan kun omaa keittiötä rempattiin,niin ei olisi millään malttanut lopettaa,vaikka kuinka väsytti.

Virve kirjoitti...

Aivan Super ihana keittiö. Juuri sellaiset kaapit, kuin olen aina haaveillut. HUOH!

Niistä vetimistä. Kandee käydä keittöliikkeissä katsomassa, niissä on parempi valikoima sen tyylisiä vetimiä, jotka noihin oviin voisi sopia. Sitten kannattaa tarkistaa niinkin kummalliset paikat kuin Tokmanni ja muut "halpakaupat". Nimittäin keittiöliikkeestä valitsemaani vedintä sain Tokmannilta kaksi yhden hinnalla. Ainoa varjopuoli oli, että jouduin hakemaan niitä sieltä kolmesti, koska asiakaspalvelu ei ole huipussaan: "Tilaamme kerralla vain 12 pakettia, tule sitten ensi viikolla katsomaan onko tullut lisää, ei emme voi varata niitä sinulle tai tilata kerralla enempää...."
Tässä yksi Suomalainen vedinvalmistaja, jonka vetimiä löytyy lähes kaikista vetimiä myyvistä kaupoista:
http://www.pisla.fi/tuoteluettelo.php?group=1_4_14

Ei käy yhtään kateeksi sokerirasitus. Oli tytön odotuksessa ehdottomasti ikävin kokemus. YÖK! Tsemppiä sinne! Toivottavasti siellä on edes se paremman makuinen litku kuin mitä täällä oli.

kati kirjoitti...

Teilläpäs siellä hommat hoituu vikkelään. En ole tainnut hetkeen käynyt lukemassa täällä. Kaunis keittiö on tulossa ja jääkaappi on niin ihana. Minäkin muuten juuri tänään noilla samanlaisilla hyllypapereilla järjestelin kaappeja kuntoon ;) Tsempit sokerirasitukseen!

Kottis kirjoitti...

Keittiö on kertakaikkisen mahtava!!! Onnittelut!
Ja tuo Smeg...namujen namu!

Tsemppiä sokerirassariin! Ei käy kateeksi! Olen sen kolmesti kokenut, kakkoskerralla jouduin juomaan taskulämmintä lientä, kun oli käynyt pikku kämmi... sarjassamme unohtumattomia asioita eletystä elämästä;D

Tuosta mikron näppärästä kaapista tuli mieleen, että kauan eläköön ammattitaito! Nostan hattua taitavalle puusepälle sekä myös teille, että ostatte hänen ammattitaitoaan. Hieno homma!:)

Kati kirjoitti...

Keittiöstä tulee todella upea, joka pennin arvoinen ;)
Jääkaappi on kuin karkki, joka kruunaa koko komeuden.
Täytyypi käydä Clasulla joku päivä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Siis niin ihana tuo teidän keittiönne!! Itse varmaan muuttaisin keittiöön, jos tuollaisen omistaisin ;)

Samanlainen hyllypaperi löysi Clasulta meillekin tänään. Hyvä hinta!

Sokerirasituksessa olen ollut itsekin kahdesti. Ällö kokemus, mutta kyllähän siitä selviää. Tsemppiä!

Anski

nanna kirjoitti...

Tilulilu kaikki ja jälleen kiitos kommenteista!

Mikrokaapinoven systeemiä saa toki kopioida. Voin sitä tarkemminkin kuvata sisäpuolelta!

Oleen surffannut vetimiä silmät ristissä englantia myöten. Kuppivetimiä kyllä on, mutta kun kaikki ovat messinkisiä tms ja haluan nyt ehdottomasti kiiltävät, että matchaavat jääkaapin smegin tekstin ja liesitason nappuloiden kanssa :) Joskus se on pienestä kiinni, hih

Sokerirasitus on takana ja olipa taas reissu!

Anonyymi kirjoitti...

Katsoitko jo Bilteman ja Clas Ohlsonin vedinvalikoimat??? Kesäterkuin vedinfriikki satunnainen ohikulkija