Loppu. Piste. Punkt. Case closed. Meillä oli juuri lopputarkastus ja tarkastaja määräsi rakentamisen loppuvaksi. Eli kaikki hyväksytty eikä huomauttamista ollut. Ja kun yhdestä päästään on katse luonnollisesti siirtynyt jo seuraavaan. Taaskaan ei ole tiedossa "pientä pintaremonttia", vaan koko yläkerta menee uusiksi. Nyt passaa vielä uhota, kun mitään ei ole lähiaikoina tapahtumassa, koska tämä suunnitelma nielee taas pitkän pennin ja niitä pennejä ei onneksi juuri nyt ole kasassa. Eli yläkerran remontti siirtyy ainakin kevääseen 2011 ja hyvä niin..
Alunperinhän yläkerrassa oli tarkoitus tehdä kylppäriremontti + uusia pinnat ja aloittaa se homma nyt talven aikana. Mielessä on kuitenkin hautunut paljon jotain massiivisempaa ja eiköhän me siihen tähdätä.
Siispä..
Kun katto pellitetään, revittäisi se joka tapauksessa auki kokonaan. Nyt sinne tehdään samalla tarvittavat toimenpiteet eristystä varten. Sitten puretaan välikatto ja saadaan ehkä metrin verran lisää korkeutta ja kattohirret esille. Väliseinät ja koko hoito menee luonnollisesti uusiksi tuon myötä. Nyt silmissä siintää jo valkoiset pinnat, rouheat hirret, tiilelle putsatut palomuurit ja näkyvillä olevat ilmanvaihtoputket. Todellista ullakkomeininkiä siis!
Taidan lähteä istuttamaan rahapuuta ulos...




17 kommenttia:
AAAAAAHH!!! Just tuo linja! Pidä nainen just TUO linja!
ps. mä muutan teille!
:) TSemppiä!
Wau, just niin mun unelma ;)
Hyvä idea tuo rahapuun kasvatus, taidan kanssa laittaa tulemaan, jos vaikka muutaman näin alkuun :)
Oiii, nuo kattohirret on niin upeita. Aina olen sellaisia ihastellut, nyt käy vähän kateeksi :)
Onnittelut urakan päätöksestä! Ja niinhän se menee että kun yhden saa valmiiksi niin seuraava on jo mielessä. Rahapuun kasvatushommiin pitäisi varmaan itsekin lähteä :)
Pistä kasvamaan pari sivuhaaraa meillekin, tuvan remontti häämöttää ensi kesänä ja keittiön remontoiminenhan ei ole koskaan halpaa lystiä...
Tykkään, tykkään kovasti. Haaveilen tupaankin kattoparruista vaikka ne todellisuudessa on piilossa.
RahaPUU? Eikun TARHA! Meinasin vetäistä sumpit nenään ekan kuvan kohdalla kun luulin jo et oot tempassut keittiön tuohon kuntoon!
Lievä remontti siis tulossa. Mahtavaa! Siis meille lukijoille upeeta ja sitten kun valmista niin myös teille;).
Hate to spoil this mutta eipä ainakaan mun budjetissa yks rahapuu tunnu auttavan... ;) Ehkä sen pitäis tosiaan olla rahapuutarha.
Hyvännäköset suunnitelmat kuitenkis! Saattais kelvata itse kullekin... :)
Hienoja fiiliksiä. :)
Pistätkö mullekin yhden rahapuun itämään, alkaa budjetti paukkua täälläkin päin...
Ja pikkuiselle vielä onnea kivasta nimestä ja ilmeisen onnistuneesta juhlapäivästä.
Voisin muuten ekana kommentoineen Annin kanssa muuttaa teille. Hyvä että tulee iso remppa, voitte laittaa meillekin huoneet samalla.
Jep, (keittoon viitaten) olen kukkiensyöjä. Tosin syön pupuruokien lisäksi myös vasikoiden eväät, kanojen menkat (ajatelkaa naiset miten rasittavaa olisi, jos ihmisilläkin irtoaisi munasolu joka päivä!) sekä kalat (koska on niiden oma valinta uida siihen verkkoon). Valintani tein 14-vuotiaana. Nyttemmin periaatteet on hiukan väljentyneet, mutta tästä on tullut osa minua. Ajatus jostain lihaköntsästä suussa lähinnä etoo. En silti koe tarpeelliseksi käännyttää muita. :)
Ihania fiiliskuvia.
Ja hyväähän kannattaa odottaa, eikös sitä niin sanota
Huiimaavia suunnitelmia. Kuinkas monta metriä sitä kattoa on tarkoitus korottaa ;) Mäkin taidan laittaa jo rahapuun siemeniä itämään, pääsee sitten keväällä hyvissä ajoin istuttelemaan kun on rahanmenoa tiedossa...
Moikka!
Sinä olet kyllä toimelias ja idearikas ihminen!
Mulla sitävastoin on pää ihan tyhjä...
Mulla on rahapuu, mutta taitaa olla ihan hyödytön kasvi...
- Kristiina -
Wau, upealta suunnitelmalts kuulostaa!
Heippa kaikki! Nyt taitaisi olla Gardening Clubin kokouksen aika ja rahapuiden istuttelun merkeissä.
Anni - Pidän pidän :D Mä en kestä jos joku viisaampi kertoo, ettei tuon toteuttaminen ole mahdollista!!
Muuta vain, tervetuloa, hihi
Kati - Niin on munkin unelma!
Jutta - Kattohirret on kyllä tosi kivoja. Olen aina tykännyt ullakkofiiliksestä ja vinoista katoista yläkerrassa
Katja - Kaivetaan sullekkin yksi puu, koska keittiö tosissaan varmasti on yksi kalleimpia yksittäisiä remppajuttuja. Mutta onneksi keittiötä kyllä sitten käytetäänkin!
Nina - Tarhaksi se taitaa mennä :D Ah, onnistuinko naruttamaan, hehee. Toi oliskin ollut hyvä, jos olisin viikonlopun aikana vetäissyt köketin uusiksi, hihiii
Tiia - Tosissaan se yksi puu ei ehkä olisi niin "satoisa", että riittäisi tähän plaaniin ja kaikkeen muuhun siihen päälle ;)
Nora - Kaivetaan sullekkin yksi puu, hihi
Liisa - Jep, laitetaan yläkerta täyteen koppeja niin voin majoittaa kaikki meillä. Tervetuloa vain!
Kanojen menkat, ehehhee, en ole edes tullut ajatelleeksi!! :)
Oot kyllä hienosti pitänyt 14-vuotiaana tehdyn päätöksen! Mä olen pyörtänyt ne kaikki jo (onneksi!)
Tuatara - Tässä tapauksessa ainakin on hyväkin odotella hyvää, koska ideat yleensä jalostuvat vanhetessaan.
Sanna - En mä tiedä paljonko se lopulta nousee, mutta välikaton ja katon välissä on tilaa korkeimmillaan about metri. Jari on käynyt siellä nuuskimassa, mä en, joten ihan varmaksi en osaa sanoa.
Mutta kyllä se jonkun verran nousee ja pylvässänky näyttää kivammalta varmaan!
Kristiina - No toimeliaisuudesta en menisi vannomaan, mutta hyviä ideoita tulee ihan sängyllä maatessa ja kattoa katsellessa, heh
Monen muun asian suhteen pää on kyllä TÄYSIN tyhjä :)
Mä en ole saanut rahapuuta koskaan pysymään hengissä...
Suzhouren - Eikö kuulosta hienolta! Toivottavasti toteutus on vielä hienompaa!
Niinpä, remontoinnissa aikamääreenä käytetään nimenomaan vuosia,ei päiviä,viikkoja tai edes kuukausia...nimimerkki kuudes vuosi menossa...
Ja sitten kun tehdään, tehdään perusteellisesti!Mun motto!
Ihmiset ihmetteli kun maksettiin ylimääräistä katon korottamisesta ja vaivasta siirtää kylpyhuonetta viitisen metriä...vaiva&raha kannatti,saatiin edes pikkasen toimivampi yläkerta:)
Ja ei, meillä ei koteloida kaikkea vain siksi että se on helpompaa!
(tuon painatan vielä t-paitaan!)
Kivoja kuvi(telmi)a!
Tuollaisen aakeen ja laakeen ullakko-yläkerran miekin oisin halunnut...
Lutuisen lössykkäistä nimipäivää söpöiselle Maxille!!
onkohan tämä nyt paha downari mutta yhden autiotalon rempan suunnittelussa palotarkastaja kertoi, että palomuurit pitää olla rapattuja eivät saa olla tiilellä. ehkä teidän kunnassa eri meininki.
Hyvä meininki!
Ja tiedätkös, jostain syystä katsoin oman talomme vintin kattoa nyt ihan eri silmin. Olen käynyt kesällä kurkkaamassa välikatolla ja tilaa tosiaan olisi meilläkin. Yläkerran remonttia ei olla aloitettu, eikä oikein edes vielä suunniteltu joten kiitos vaan pääni sekoittamisesta ;)
Lähetä kommentti